Kesäloma alkaa – tarkista kodin turvallisuus ennen lähtöä
Turvaurakoitsijat ry kehottaa suomalaisia varmistamaan kotinsa turvallisuuden ennen kesälomaa. Yksinkertaiset ennakkotoimet pienentävät merkittävästi murtojen ja omaisuusvahinkojen riskiä, kun koti jää tyhjilleen.
Kesä on vilkasta matkailuaikaa, ja kodit jäävät usein pitkäksi aikaa ilman valvontaa. Turvallisuus alkaa perusasioista: kunnossa olevat lukot, ehjät ovet ja ikkunat sekä huolellinen lukitseminen ovat tehokkain tapa ehkäistä murtoja.
- Murtautuja valitsee yleensä helpoimman kohteen. Mitä enemmän sisäänpääsy vaatii aikaa, työkaluja ja aiheuttaa havaintoriskin, sitä todennäköisemmin kohde jätetään rauhaan. Siksi kunnollinen lukitus, huolellinen lukitseminen ja asutun näköinen koti ovat edelleen tehokkaimpia keinoja ehkäistä murtoja, sanoo Turvaurakoitsijat ry:n toimitusjohtaja Ona Gardemeister.
Yksi yleisimmistä virheistä tapahtuu lähtöhetkellä, jkun kaikki sisäänkäynnit eivät tule tarkistetuiksi. Myös vara-avainten piilottaminen oven läheisyyteen on edelleen yleinen riski.
- Vara-avain ei kuulu kukkaruukun alle tai ovenpieleen – nämä ovat ensimmäisiä paikkoja, joista sitä etsitään, Gardemeister muistuttaa.
Teknologia tukee, mutta ei korvaa perusasioita
Hälytysjärjestelmät, kameravalvonta ja älyratkaisut tuovat lisäturvaa ja mahdollistavat kodin etäseurannan. Ne eivät kuitenkaan korvaa huolellista lukitsemista ja rakenteellista suojausta.
Yhdistys kehottaa myös harkitsemaan lomapäivityksiä sosiaalisessa mediassa. Reaaliaikainen jakaminen voi paljastaa kodin olevan tyhjillään.
Naapuriapu on yhä tehokas turvakeino
Luotettava naapuri voi seurata pihaa, tyhjentää postilaatikon ja huomata poikkeavat tilanteet. Samalla koti näyttää asutulta.
- Muutaman minuutin tarkistus ennen lähtöä voi säästää paljon harmia. Loman pitäisi olla aikaa rentoutua, ei huolehtia kodin turvallisuudesta, Gardemeister toteaa.
Muistilista ennen lomaa:
Tarkista kaikkien ovien ja ikkunoiden lukitus
Älä jätä vara-avainta helposti löydettävään paikkaan
Huolehdi pihan ja sisäänkäyntien siisteydestä
Pyydä naapuria seuraamaan asuntoa ja tyhjentämään postit
Harkitse hälytysjärjestelmää tai kameravalvontaa
Vältä reaaliaikaisia lomapäivityksiä sosiaalisessa mediassa
... Lue lisääNäytä vähemmän
24 tuntia sitten
Mielenkiintoinen Euroopan Lukkoseppäliiton kokous Kööpenhaminassa. Turvaurakoitsijoita edustavat Katri Koskela ja Ona Gardemeister
... Lue lisääNäytä vähemmän
1 viikko sitten
Euroopan Lukkoseppäliitto ELF:n vuotuinen konventio on alkamassa Kööpenhaminassa!
... Lue lisääNäytä vähemmän
2 viikkoa sitten