Kesä on jälleen takana ja katse kääntyy kohti syksyä ja talvea. Vaikka viime vuodet eivät ole olleet rakennus- ja turvallisuusalallakaan aivan helpoimpia, ilmassa on nyt enemmän myönteisiä merkkejä. Toki myös edelleen epävarmuuksia. Talouden ennusteet ovat kuitenkin vähitellen parantuneet ja näkymät loppuvuodelle sekä ensi vuodelle antavat jo aihetta varovaiseen optimismiin.

Turvallisuuden tarve ei ole ainakaan vähentynyt. Päinvastoin toimintaympäristön muutokset, digitalisaatio, varautuminen ja kasvavat vaatimukset tuovat alallemme jatkuvasti uusia tarpeita ja samalla uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Turvaurakoitsijat ry:n hallituksessa olemme kuluvan vuoden aikana pohtineet paljon sitä, miten voimme entistä paremmin tukea jäsenyritystemme liiketoimintaa. Yhdistyksen tehtävä alan kehityksen seuraamisen ohella on pyrkiä olemaan siinä aktiivisesti mukana ja luomaan jäsenille uusia mahdollisuuksia. Työ jatkuu ja toivottavasti voimme kertoa uusista avauksista myöhemmin.

Yksi uusi askel on kuitenkin jo otettu. Turvaurakoitsijat ry lähtee mukaan Turvallisuuden Superpäivän ja Finnish Security Awardsin yhdistyskumppaniksi joulukuussa Helsingissä.

Turvallisuuden Superpäivästä rakennetaan koko turvallisuusalan yhteistä vuosittaista kohtaamispaikkaa, joka kokoaa saman katon alle turvallisuusalan yhdistyksiä, yrityksiä, asiantuntijoita, viranomaisia ja muita keskeisiä toimijoita. Päivässä ovat esillä niin turvallisuusteknologia, kyberturvallisuus, riskienhallinta, tekoäly, standardointi kuin varautuminen ja muuttuva turvallisuusympäristö.

Minusta on tärkeää, että Turvaurakoitsijat ry on mukana siellä, missä turvallisuusalan tulevaisuudesta keskustellaan. Meillä on vahva jäsenkunta, paljon käytännön osaamista ja näkemystä siitä, miten turvallisuus toteutetaan oikeassa elämässä. Fyysisen ja digitaalisen turvallisuuden rajat hämärtyvät koko ajan, ja juuri siinä kehityksessä turvaurakoitsijoiden osaamisen merkitys kasvaa.

Yhdistyskumppanuus joulukuun tapahtumassa tuo myös jäsenillemme konkreettista hyötyä. Käytössämme on muun muassa maksuttomia osallistumispaikkoja päivän seminaariin, joita jaamme ilmoittautumisjärjestyksessä. Yhdistyksellämme on myös mahdollisuus osallistua päivän sisältöön sekä olla näkyvästi mukana tapahtumassa ja Finnish Security Awards -gaalassa.

Samalla kumppanuus kertoo mielestäni jostakin laajemmasta. Turvaurakoitsijat ry on tänä päivänä aktiivinen, kehittyvä ja kokoaan suurempi toimija suomalaisella turvallisuusalalla. Meillä on osaava jäsenistö ja vahva verkosto ja haluamme olla rakentamassa yhteistyötä myös oman toimialamme rajojen yli.

Syksyyn on siis hyvä lähteä luottavaisena. Töitä riittää, uusia asioita on tulossa ja yhdistys tekee määrätietoisesti työtä sen eteen, että jäsenemme menestyvät myös tulevaisuudessa.

Hyvää ja menestyksekästä syksyä kaikille!

Lue myös

Artikkeli

EU:n kyberturvallisuussäädös on voimassa

EU Cyber Resilience Act eli CRA, suomeksi kyberkestävyyssäädös, tuo pakolliset kyberturvallisuusvaatimukset EU markkinoille tuotaville digitaalisia elementtejä sisältäville tuotteille. Turvallisuusalalla sääntelyn piiriin voivat kuulua esimerkiksi verkkoon liitettävät lukitus- ja kulunvalvontatuotteet, kamerat, hälytysjärjestelmien komponentit sekä erilaiset ohjelmistot ja pilvipalveluihin kytkeytyvät ratkaisut.

Artikkeli

Teletilojen päivitetty lukitussuositus

Kiinteistöjen talojakamoissa ja muissa laitetiloissa kulkee yhteiskunnan arjen kannalta olennaista tietoliikennettä. Traficomin uusi suositus täsmentää laitetilojen lukitusta, avainturvallisuutta ja kulunhallintaa – ja tuo uusia vaatimuksia erityisesti yli 10 huoneiston kiinteistöihin. Talojakamo saattaa olla kiinteistön käyttäjälle lähes näkymätön tila, mutta turvallisuuden kannalta sen merkitys on suuri. Kiinteistön sisäverkkojen laitteet ja kytkennät sijaitsevat talojakamoissa, alijakamoissa, kerrosjakamoissa ja muissa laitetiloissa. Lukituksella suojataan paitsi laitteita myös viestintäsalaisuutta ja muuta tietoturvallisuutta

Artikkeli

Fyysinen murto vai kyberhyökkäys

Kello on kaksi yöllä ja kohdeorganisaation toimisto on tyhjillään. Hyökkääjä ei lähesty rakennusta ovelta, vaan istuu kotisohvallaan kannettavan tietokoneen ääressä. Hän on jo sisällä. Viikkoja aiemmin hän oli skannannut julkisesta internetistä näkyviä laitteita ja löytänyt useita osoitteita, joissa turvatekniikan hallintajärjestelmä oli suoraan saavutettavissa. Salasana murtui automaattisella työkalulla alle 20 sekunnissa. Kohdeorganisaation järjestelmän ohjelmistoversio oli kolme vuotta vanha ja tunnettu haavoittuvuus julkaistu jo vuosi sitten, mutta päivitystä ei ollut asennettu. Sisäänpääsy ei vaatinut erityistä osaamista, ainoastaan kärsivällisyyttä ja oikeat työkalut.