Olipa kyseessä yksittäinen ihminen, taloyhtiö, viranomainen, yritys, kunta ja kaupunki, hyvinvointialue tai koko yhteiskunta, riskeihin varautuminen vahvistaa kriisin- ja iskunkestävyyttä. Riskien hallinta ja ennakointi on viisasta varautumista. Turvaurakoitsijat ry ja yhdistyksemme jäsenliikkeet ovat olleet osa suomalaista riskienhallintaa ja varautumista jo yli 50 vuoden ajan.

”Ihmisten, omaisuuden ja tiedon turvaamisen tärkeys korostuu”

Maailma on monimutkaistunut ja globalisoitunut siinäkin mielessä, että erilaisten turvallisuuden riskien määrä ja ilmenemisen muodot ovat moninkertaistuneet. Ihmisten, omaisuuden ja tiedon turvaamisen tärkeys korostuu.

Ammoisina aikoina varautuminen konkretisoitui mekaanisiin lukkoihin; pitkäkyntiset pidettiin loitolla, omaisuus turvassa. Tarkoituksenmukainen ratkaisu voi edelleen olla mekaaninen. Toki yhä useammin se on älykäs, digitaalinen ja laaja järjestelmäkokonaisuus.

Covid19-pandemian myötä varautumisen ja resilienssin merkitys konkretisoituivat. Jos pandemian alkumetreillä rynnistettiinkin hamstraamaan wc-paperia, viimeistään Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan raamitti asiat uuteen mittakaavaan. Väestönsuojista, kyberuhista, kriittisestä infrasta ja varautumisen yhteistyön tärkeydestä ryhdyttiin keskustelemaan vilkkaasti läpi koko yhteiskunnan. Hyvä niin – varautuminen on yhteistyötä, jossa tarvitaan niin viranomaisia, yrityksiä kuin kolmatta sektoriakin.

Omakotiasukkaan valinnassa turvallisuus ja kulkemisen helppous painottuvat eri tavalla kuin turvallisuuden tarpeet vaikkapa huoltovarmuuskriittisen yrityksen ratkaisuissa. Varautumisen tarpeet vaihtelevat, ja tuotteiden ja palvelujen tarjonta alalla lisääntyy. Valintatilanteissa Turvaurakoisijat ry:n jäsenyritysten osaaminen ja neuvot ovat varmin tae turvallisuudesta ja jatkuvuudesta koskien mm. laitteiden ja ratkaisujen ylläpitoa, huoltoa ja päivityksiä.

Lue myös

Artikkeli

Tietoturvariskit ovat todellisia

Yritysten digitaaliset toiminnot ovat yhä riippuvaisempia erilaisista järjestelmistä ja verkkopalveluista. Häiriö tai hyökkäys voi hetkessä pysäyttää asiakaspalvelun, keskeyttää toiminnan tai johtaa tietovuotoon, pahimmillaan koko liiketoiminnan lamaantumiseen. Tätä on nykyhetken tietoturvamaailma. Hyökkäykset ovat entistä ammattimaisempia ja järjestelmällisempiä, eikä kohteeksi joutuminen riipu toimialasta tai yrityksen koosta. Kyse ei ole enää yksittäisistä hakkereista, vaan järjestäytyneistä rikollisverkostoista, jotka etsivät heikkouksia tietoturvassa ja myyvät näistä tietoa eteenpäin.

Artikkeli

Oven aukaisun ja sarjanmuutoksen erot

Oven lukituksen avaaminen ja lukon tai sarjan muuttaminen vaikuttavat ulospäin samantyyppisiltä toimenpiteiltä, mutta niiden turvallisuusmerkitys ja riskitasot eroavat toisistaan olennaisesti. Toisessa tilanteessa turva heikkenee – toisessa se vahvistuu. Turvaurakointiyrityksen asentajan velvollisuus on tunnistaa tämä ero ja toimia sen mukaisesti.

Turvallisuusala tarvitsee ammatillista aikuiskoulutusta

Turvallisuusala on Suomessa osa kriittistä infrastruktuuria ja keskeinen osa kansallista kokonaisturvallisuutta sekä huoltovarmuutta. Me, Turva-alan Yrittäjät ry, Turvaurakoitsijat ry sekä Suomen Vartiointiliikkeiden liitto kannamme syvää huolta jäsenyritystemme tulevaisuudesta tilanteessa, jossa alallemme elintärkeitä koulutuskanavia ollaan heikentämässä. Olemme eilen 12.6.2025 lähettäneet alla näkyvän kirjelmän opetusministeri Adlercreutzille, työministeri Marttiselle sekä sivistysvaliokunnan puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle ja valtionvarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle.