Jäsenliikkeet
Turvaurakoitsijat ry:n jäsenliike on luotettava kumppani sen kaikkein tärkeimmän turvaamiseen. Jäsenliike rakenteellisen turvallisuuden ja valvontajärjestelmien taitajana arvioi omaisuutesi ja kotiisi kohdistuvat turvallisuusriskit ja löytää niihin oikeat ratkaisut. – Jäsenliikkeemme asiakkaana olet hyvissä käsissä.
Turvaurakoitsijat ry:n jäsenliikkeet ovat kokonaisvaltaisten turvallisuusratkaisujen ammattilaisia.
Useimmat jäsenliikkeet sivutoimipaikkoineen kuuluvat Turvaurakoitsijat ry:n toimintajärjestelmään, ja niillä on laadunvalmistusstandardin SFS-EN ISO 9001:2015 mukainen laatusertifikaatti ja ISO 14001:2015 mukainen ympäristösertifikaatti sekä uusimpana OHSAS 18001:2007 työterveys ja turvallisuussertifikaatti.
Jäsenliikkeiden lukkosepät ja asentajat ovat poliisin hyväksymiä, ja heillä on työssä mukanaan valokuvalla varustettu turvasuojaajakortti.
Turvaurakoitsijat ry:n jäsenliikkeet ovat lähes poikkeuksetta Abloy-valtuutettuja. Abloy-valtuutettu lukkoliike on monipuolisin ja luotettavin kiinteistöjen lukituksen ja avainten toimittaja.
Turvaurakoitsijat ry:n jäsenliikkeistä toimipaikkoineen lähes sata on Finanssiala ry:n (FA) hyväksymiä lukkoliikkeitä ja lähes 70 on Finanssiala ry:n hyväksymiä rikosilmoitinliikkeitä.
- Tammelanpuistokatu 29
- 33500, Tampere
- Puhelin: (03) 254 1600
- Sähköposti: asiakaspalvelu@ajanlukko.fi
- https://www.ajanlukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Museokatu 20-22
- 00100, Helsinki
- Puhelin: (09) 454 2460
- Sähköposti: ajan.avain@ajan-avain.fi
- https://www.ajan-avain.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Kirstinkatu 8
- 00510, Helsinki
- Puhelin: (09) 718 564
- Sähköposti: alppiavain@alppiavain.fi
- https://www.alppiavain.fi
- Valimotie 10
- 00380, Helsinki
- Puhelin: 010 8211 300
- Sähköposti: info@arvolukko.fi
- https://www.arvolukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Sorinkatu 3
- 33100, Tampere
- Puhelin: (03) 212 6662
- Sähköposti: info@asemanlukko.fi
- https://www.asemanlukko.fi
- Helsinginkatu 30
- 00530, Helsinki
- Puhelin: (09) 701 1611
- Sähköposti: avain-asema@avain-asema.fi
- https://www.avain-asema.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Hermannin rantatie 10
- 00580, Helsinki
- Puhelin: 010 239 2900
- Sähköposti: avainahjo@avainahjo.fi
- https://www.avainahjo.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Malminkartanonkuja 1
- 00390, Helsinki
- Puhelin: 010 480 3612
- Sähköposti: turva.helsinki@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Laurinkatu 57
- 08100, Lohja
- Puhelin: 010 480 3640
- Sähköposti: turva.lohja@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Yrittäjänkatu 11
- 37100, Nokia
- Puhelin: 010 480 3640
- Sähköposti: turva.nokia@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Aittarinkatu 14
- 26100, Rauma
- Puhelin: 010 480 3660
- Sähköposti: turva.rauma@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Ruissalontie 15
- 20200, Turku
- Puhelin: 010 480 3500
- Sähköposti: turva.turku@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Sääksmäentie 9
- 37600, Valkeakoski
- Puhelin: 010 480 3670
- Sähköposti: turva.valkeakoski@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Annankatu 12
- 00120, Helsinki
- Puhelin: 02970311500
- Sähköposti: turva.annankatu@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Kukontori, Yrjönkatu 23B 2, krs/4krs.
- 00100, Helsinki
- Puhelin: 060004450
- Sähköposti: turva.kukontori@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Karhumäenkatu 24
- 55100, Imatra
- Puhelin: 029 70 311 500
- Sähköposti: turva.imatra@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Voimatie 12
- 80100, Joensuu
- Puhelin: 029 70 311 500
- Sähköposti: turva.joensuu@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Alasinkatu 1-3
- 40320, Jyväskylä
- Puhelin: 010 480 3770
- Sähköposti: turvajyvaskyla@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Nuaskatu 9
- 87400, Kajaani
- Puhelin: 010 480 3850
- Sähköposti: turva.kajaani@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Kartanonkatu 4
- 70700, Kuopio
- Puhelin: 029 70 311 500
- Sähköposti: turva.kuopio@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Tullitie 8
- 53500, Lappeenranta
- Puhelin: 029 70 311 500
- Sähköposti: turva.lappeenranta@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Yrittäjänkatu 18
- 50130, Mikkeli
- Puhelin: 029 70 311 500
- Sähköposti: turva.mikkeli@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Tyrnäväntie 3
- 90400, Oulu
- Puhelin: 010 480 3820
- Sähköposti: turva.oulu@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Kirkkokatu 4
- 57100, Savonlinna
- Puhelin: 029 70 311 500
- Sähköposti: turva.savonlinna@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Teiskontie 9
- 33500, Tampere
- Puhelin: 010 480 3740
- Sähköposti: turva.tampere@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Petikontie 6
- 01720, Vantaa
- Puhelin: 029 70 311 500
- Sähköposti: turva.vantaa@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Ratakatu 17
- 84100, Ylivieska
- Puhelin: 010 418 3000
- Sähköposti: turva.ylivieska@blc.fi
- https://www.blc.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Launeenkatu 70
- 15610, Lahti
- Puhelin: 010 700 711
- Sähköposti: lahti@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Kauppakatu 7
- 62900, Alajärvi
- Puhelin: 010 700 701
- Sähköposti: asiakaspalvelu@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Mikonkatu 8
- 00100, Helsinki
- Puhelin: 010 700 701
- Sähköposti: asiakaspalvelu@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Iso-PÄijänteentie 55
- 40320, Jyväskylä
- Puhelin: 010 700 703
- Sähköposti: jyvaskyla@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Nauskankatu 2
- 94100, Kemi
- Puhelin: 020 78 00320
- Sähköposti: kemi@certego.fi
- www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Hallituskatu 13
- 45100, Kouvola
- Puhelin: 020 7800 280
- Sähköposti: kouvola@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Maaherrankatu 21
- 70100, Kuopio
- Puhelin: (017) 2624700
- Sähköposti: kuopio@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Myllymäenkatu 25
- 53550, Lappeenranta
- Puhelin: 010 700 712
- Sähköposti: lappeenranta@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Karikontie 1
- 50100, Mikkeli
- Puhelin: 020 7800 300
- Sähköposti: mikkeli@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Krouvintie 3
- 90400, Oulu
- Puhelin: 010 700 704
- Sähköposti: oulu@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Satakunnankatu 31
- 28130, Pori
- Puhelin: 010 700 707
- Sähköposti: pori@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Vierustie 14
- 96320, Rovaniemi
- Puhelin: 020 7800 330
- Sähköposti: rovaniemi@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Päivölänkatu 35
- 60120, Seinäjoki
- Puhelin: 010 700 709
- Sähköposti: seinajoki@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Viinikankatu 45
- 33800, Tampere
- Puhelin: 010 700 705
- Sähköposti: tampere@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Teollisuuskatu 10
- 95420, Tornio
- Puhelin: 020 7800 320
- Sähköposti: tornio@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Satakunnantie 102
- 20300, Turku
- Puhelin: 010 700 708
- Sähköposti: turku@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Yrittäjänkatu 8
- 65380, Vaasa
- Puhelin: 0444931657
- Sähköposti: vaasa@certego.fi
- www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Rajatorpantie 8
- 01600, Vantaa
- Puhelin: 010 700 701
- Sähköposti: asiakaspalvelu@certego.fi
- https://www.certego.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Kuninkaankatu 3
- 10600, Raasepori
- Puhelin: (019) 223 4444
- Sähköposti: eklas@tammilukko.inet.fi
- https://www.tammilukko.fi
- Kiteentie 19
- 82500, Kitee
- Puhelin: 010 6666 380
- Sähköposti: mika.karhapaa@turvatalo.fi
- https://www.turvatalo.fi
- Läkkisepänkuja 2
- 02650, Espoo
- Puhelin: (09) 540 4450
- Sähköposti: info@espoonlukkohuolto.fi
- https://www.espoonlukkohuolto.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Ruukintie 3
- 02330, Espoo
- Puhelin: (09) 819 0830
- Sähköposti: tuija.eronen@espoonlahdenlukkojalasi.fi
- https://www.espoonlahdenlukkojalasi.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Turuntie 4
- 30100, Forssa
- Puhelin: (03) 422 2633
- Sähköposti: info@forssanlukko.fi
- https://www.forssanlukko.fi
- Vanajantiw 9
- 13110, Hämeenlinna
- Puhelin: 020 741 7741
- Sähköposti: hameenlukko@hameenlukko.fi
- https://www.hameenlukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Harventajankuja 4
- 24130, Salo
- Puhelin: 020 741 7741
- Sähköposti: hameenlukko@hameenlukko.fi
- https://www.hameenlukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Lampikatu 15
- 18100, Heinola
- Puhelin: (03) 715 3220
- Sähköposti: heinolanlukkohuolto@pp.phnet.fi
- https://www.heinolanlukkohuolto.fi
- Mannerheimintie 89
- 00270, Helsinki
- Puhelin: (09) 477 8270
- Sähköposti: myynti@avainpalvelu.fi
- https://www.avainpalvelu.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Malmin Asematie 1
- 00700, Helsinki
- Puhelin: 0201 24 24 24
- Sähköposti: myynti@lukkokeskus.fi
- https://www.lukkokeskus.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Uudenmaankatu 37
- 05800, Hyvinkää
- Puhelin: (019) 451 800
- Sähköposti: htl@hyvinkaanturvalukko.fi
- https://www.hyvinkaanturvalukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Mekaanikonkatu 19 b
- 00880, Helsinki
- Puhelin: (09) 341 7170
- Sähköposti: myynti@ihlturva.fi
- https://www.ihlturva.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Länsitorikatu 13 a18
- 35800, Mänttä
- Puhelin: 03 471 6446
- Sähköposti: myynti@jmlukko.fi
- https://www.jmlukko.fi
- Keskuskatuk 2-4
- 42100, Jämsä
- Puhelin: (014) 714 307
- Sähköposti: myynti@jmlukko.fi
- https://www.jmlukko.fi
- Alasintie 3
- 80130, Joensuu
- Puhelin: 010 421 8000
- Sähköposti: lukituspiste@lukituspiste.fi
- https://www.lukituspiste.fi
- Puntarikatu 3
- 20780, Kaarina
- Puhelin: (02) 243 5720
- Sähköposti: myynti@kaarinanlukko.fi
- https://www.kaarinanlukko.fi
- Välikatu 15
- 87100, Kajaani
- Puhelin: (08) 633 2233
- Sähköposti: helatalo@kajaaninlukko.fi
- https://www.kajaaninlukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Kalevankatu 34
- 80100, Joensuu
- Puhelin: 010 425 1300
- Sähköposti: jukka.loukiainen@karjalanlukko.fi
- https://www.karjalanlukko.fi
- Kauppakatu 23
- 44100, Äänekoski
- Puhelin: 050 5680480
- Sähköposti: myynti@kslukko.fi
- https://www.kslukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Rantakatu 12
- 67100, Kokkola
- Puhelin: (06) 822 3372
- Sähköposti: info@kokkolanlukko.fi
- https://www.kokkolanlukko.fi
- Käsityöläiskatu 11
- 45100, Kouvola
- Puhelin: 0505707584
- Sähköposti: kouvolanlukko@kouvolanlukko.com
- https://www.kouvolanlukko.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- 70100, Kuopio
- Puhelin: 0400-980322
- Sähköposti: jimi.vaisanen@kuopionturvalukko.fi
- https://www.kuopionturvalukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Hämeenkatu 21-23
- 05800, Hyvinkää
- Puhelin: (019) 458 4400
- Sähköposti: myynti@laatulukko.fi
- https://www.laatulukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Kiikkaistenkuja 1
- 01800, Klaukkala
- Puhelin: (09) 2513 7740
- Sähköposti: myynti@laatulukko.fi
- https://www.laatulukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Kornetintie 4 b
- 00380, Helsinki
- Puhelin: 0105089041
- Sähköposti: info@lockdownsecurity.fi
- www.lockdownsecurity.fi
- Laurinkatu 46
- 08100, Lohja
- Puhelin: 010 3098 405
- Sähköposti: lohja@securepoint.fi
- https://www.securepoint.fi
- Pamilonkatu 9
- 80100, Joensuu
- Puhelin: 029 001 3000
- Sähköposti: joensuu.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Atomitie 5
- 00370, Helsinki
- Puhelin: 029 001 3000
- Sähköposti: helsinki.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Sysmäläntie 1
- 40530, Jyväskylä
- Puhelin: 0290013880
- Sähköposti: jyväskylä.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Terminaalikatu 7
- 67700, Kokkola
- Puhelin: 029 001 3200
- Sähköposti: kokkola.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Hallituskatu 7 c
- 45200, Kouvola
- Puhelin: 029 001 3380
- Sähköposti: kouvola.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Microkatu 1
- 70460, Kuopio
- Puhelin: 029 001 3000
- Sähköposti: kuopio.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Torangintaival 8
- 93800, Kuusamo
- Puhelin: 029 001 3360
- Sähköposti: kuusamo.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Jussilankatu 4
- 15680, Lahti
- Puhelin: 029 001 3380
- Sähköposti: lahti.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Lauritsalantie 1D
- 53100, Lappeenranta
- Puhelin: 029 001 3000
- Sähköposti: lappeenranta.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Teollisuuskatu 12
- 50130, Mikkeli
- Puhelin: 029 001 3000
- Sähköposti: mikkeli.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Torikatu 33
- 90100, Oulu
- Puhelin: 029 001 3820
- Sähköposti: oulu.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Pohjanlahdentie 31
- 68600, Pietarsaari
- Puhelin: 020 001 3230
- Sähköposti: pietarsaari.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Kesäläntulli 1
- 92130, Raahe
- Puhelin: 029 001 3830
- Sähköposti: raahe.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Myllypuronkatu 8
- 57220, Savonlinna
- Puhelin: 0290013000
- Sähköposti: savonlinna.trust@loihde.com
- www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Puskantie 18
- 60100, Seinäjoki
- Puhelin: 029 001 3260
- Sähköposti: seinajoki.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Aunankorvenkatu 2
- 33840, Tampere
- Puhelin: 0290013400
- Sähköposti: tampere.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Polttolaitoksenkatu 1
- 20380, Turku
- Puhelin: 029 001 3290
- Sähköposti: turku.ltrust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Silmukkatie 6
- 65100, Vaasa
- Puhelin: 029 001 3330
- Sähköposti: vaasa.trust@loihde.com
- https://www.loihdetrust.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Turuntie 7
- 32200, Loimaa
- Puhelin: (02) 769 2200
- Sähköposti: myynti@loimaanlukko.fi
- https://www.loimaanlukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Esplanadi 92
- 10900, Hanko
- Puhelin: (019) 248 5223
- Sähköposti: anders.helander@lulukko.net
- https://www.lulukko.net
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Sibeliuskatu 34
- 49400, Hamina
- Puhelin: 0291703903
- Sähköposti: hamina@lukitustekniikka.fi
- https://www.lukitustekniikka.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Laturintie 4
- 48220, Kotka
- Puhelin: 0291703901
- Sähköposti: kotka@lukitustekniikka.fi
- https://www.lukitustekniikka.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Kiilletie 1
- 65300, Vaasa
- Puhelin: 06 3195700
- Sähköposti: info@lukkovaasa.fi
- www.lukkovaasa.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Tallikatu 9
- 76100, Pieksämäki
- Puhelin: 0207 698 200
- Sähköposti: vesa.aronen@lukkosavo.fi
- https://www.lukkosavo.fi
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Häyrisentie 2
- 76100, Pieksämäki
- Puhelin: (015) 228 990
- Sähköposti: henri@lukko-sutela.fi
- https://www.lukko-sutela.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Unikkotie 9
- 01300, Vantaa
- Puhelin: 0207 639 450
- Sähköposti: tilaus@lukko-tiimi.fi
- https://www.lukko-tiimi.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Keskuskatu 11
- 15870, Hollola
- Puhelin: (03) 780 5205
- Sähköposti: info@lukkoassa.fi
- https://www.lukkoassa.fi
- Aleksanterinkatu 3
- 15110, Lahti
- Puhelin: (03) 752 6205
- Sähköposti: info@lukkoassa.fi
- https://www.lukkoassa.fi
- 02770, Espoo
- Puhelin: 0201 24 24 23
- Sähköposti: myynti@lukkokeskus.fi
- https://www.lukkokeskus.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Asemakuja 3
- 02770, Espoo
- Puhelin: 0201 24 24 23
- Sähköposti: myynti@lukkokeskus.fi
- www.lukkokeskus.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Sorvaajankatu 11 a
- 00880, Helsinki
- Puhelin: 0201 242420
- Sähköposti: myynti@lukkokeskus.fi
- https://www.lukkokeskus.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Muuntamotie 2
- 80100, Joensuu
- Puhelin: 010 281 4931
- Sähköposti: joensuu@lukkokeskus.fi
- https://www.lukkokeskus.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Vesijärvenkatu 48
- 15140, Lahti
- Puhelin: 03 7514065
- Sähköposti: lahti@lukkokeskus.fi
- https://www.lukkokeskus.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Sibeliuksenkatu 1
- 13100, Hämeenlinna
- Puhelin: 010 311 2820
- Sähköposti: hameenlinna@lukkoluket.fi
- https://www.lukkoluket.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Alhotie 14
- 04430, Järvenpää
- Puhelin: 0207 437 560
- Sähköposti: myynti@lukkoluket.fi
- https://www.lukkoluket.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Ahjokatu 12
- 40320, Jyväskylä
- Puhelin: 050 339 7259
- Sähköposti: jyvaskyla@lukkoluket.fi
- https://www.lukkoluket.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Aavankatu 4
- 37500, Lempäälä
- Puhelin: 050 5004880
- Sähköposti: lempäälä@lukkoluket.fi
- https://www.lukkoluket.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Lempääläntie 21
- 33820, Tampere
- Puhelin: (03) 375 3225
- Sähköposti: lukkoluket@lukkoluket.fi
- https://www.lukkoluket.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Valtatie 41
- 99100, Kittilä
- Puhelin: 0400-393 122
- Sähköposti: info@jaskanrookki.com
- https://www.jaskanrookki.com
- Kirkkopuistonkatu 17
- 74100, Iisalmi
- Puhelin: 020 741 9990
- Sähköposti: lukkoset@lukkoset.fi
- https://www.lukkoset.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Satakunnantie 100
- 20300, Turku
- Puhelin: 02 4808 1648
- Sähköposti:
- https://www.lukkotaiturit.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Keskuskartano
- 28130, Pori
- Puhelin: (02) 633 6511
- Sähköposti: posti@lukkotalo.fi
- https://www.lukkotalo.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Mäkelänkatu 78-82
- 00610, Helsinki
- Puhelin: 041-5245453
- Sähköposti: info@medilukko.com
- https://www.medilukko.com
- Hahtisaarenkatu 7B
- 94100, Kemi
- Puhelin: 040 7658885
- Sähköposti: info@lukituspalvelu.fi
- https://www.lukituspalvelu.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Pakkahuoneenkatu 1
- 95400, Tornio
- Puhelin: 050 462 2335
- Sähköposti: info@lukituspalvelu.fi
- https://www.lukituspalvelu.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Valtatie 1
- 03600, Karkkila
- Puhelin: (09) 225 6088
- Sähköposti: myymala@nykylukko.fi
- https://www.nykylukko.fi
- Pakkahuoneenkatu 32
- 90100, Oulu
- Puhelin: 010 387 9999
- Sähköposti: olt@lukitustekniikka.com
- https://www.oulunlukitustekniikka.fi
- Heikkiläntie 5
- 00210, Helsinki
- Puhelin: 010 820 4310
- Sähköposti: myynti@paraslukko.com
- https://www.paraslukko.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Ellintie 4
- 36200, Kangasala
- Puhelin: (03) 377 2500
- Sähköposti: info@kayttolukko.fi
- https://www.kayttolukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Teollisuustie 12 b
- 06150, Porvoo
- Puhelin: (019) 521 6200
- Sähköposti: myynti@porvoonlukkohuolto.fi
- https://www.porvoonlukkohuolto.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Linnankoskenkatu 45
- 06100, Porvoo
- Puhelin: 0207 413 480
- Sähköposti: myynti@porvoonlukkosepat.fi
- https://www.porvoonlukkosepat.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Tasalanaukio 10
- 21200, Raisio
- Puhelin: (02) 438 7151
- Sähköposti: raisionlukko@raisionlukko.fi
- https://www.raisionlukko.fi
- Valtakatu 4
- 11130, Riihimäki
- Puhelin: (019) 722 020
- Sähköposti: myynti@riihilukko.fi
- https://www.riihilukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Suosiolankatu 1
- 96100, Rovaniemi
- Puhelin: 029 123 0580
- Sähköposti: info@rovaniemenlukkopalvelu.fi
- https://www.rovaniemenlukkopalvelu.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Rovakatu 36-38
- 96200, Rovaniemi
- Puhelin: 050 513 2177
- Sähköposti: turvacenter@turvacenter.fi
- https://www.turvacenter.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Helsingintie 38
- 24100, Salo
- Puhelin: (02) 727 3636
- Sähköposti: myynti@helahoito.fi
- https://www.helahoito.fi
- Puistokatu 21
- 38200, Sastamala
- Puhelin: 03-5141010
- Sähköposti: lukko.avainpalvelu@salpaoy.fi
- https://www.salpaoy.fi
- Palokunnantie 12
- 28360, Pori
- Puhelin: 020 7999 780
- Sähköposti: info@porinlukko.fi
- https://www.porinlukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Olavinkatu 53
- 57100, Savonlinna
- Puhelin: 040 154 3637
- Sähköposti: info@savonlinnanturvalukko.fi
- https://www.savonlinnanturvalukko.fi
- Pohjankyröntie 135 C
- 61500, Isokyrö
- Puhelin: 020 795 9200
- Sähköposti: asiakaspalvelu@secureplan.fi
- https://www.secureplan.fi
- Jäämerentie 25
- 99600, Sodankylä
- Puhelin: (016) 612 785
- Sähköposti: sodankylan.lukko@co.inet.fi
- www.sodankylanlukko.fi
- Mäkikatu 6
- 70100, Kuopio
- Puhelin: 0400 980322
- Sähköposti: jimi.vaisanen@kuopionturvalukko.fi
- https://www.kuopionturvalukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Kauppakatu 36
- 78200, Varkaus
- Puhelin: 0400-638 989
- Sähköposti: samu.sallinen@varkaudenturvalukko.fi
- https://www.suomenturvalukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Haikolantie 14
- 85410, Sievi
- Puhelin: 0503465456
- Sähköposti: hannu@kauppilaoy.fi
- https://www.kauppilaoy.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Hämeentie 99
- 00550, Helsinki
- Puhelin: 020365247
- Sähköposti: myynti@texa.fi
- https://www.texa.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Ansatie 6 A b
- 01740, Vantaa
- Puhelin: 020365247
- Sähköposti: myynti@texa.fi
- https://www..texa.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Takaniitynkuja 11
- 00780, Helsinki
- Puhelin: 029 1700 980
- Sähköposti: info@turvasi.fi
- https://www.turvasi.fi
- Rykmentintie 2
- 20810, Turku
- Puhelin: 020 7000 200
- Sähköposti: info@turunlukko.fi
- https://www.turunlukko.fi
- Annaliisankatu 7-9
- 98100, Kemijärvi
- Puhelin: 050 513 2178
- Sähköposti: turvacenter.kemijarvi@turvacenter.fi
- https://www.turvacenter.fi
- Niittytie 33 b
- 01300, Vantaa
- Puhelin: 010 202 6000
- Sähköposti: myynti@turvakolmio.com
- https://www.turvakolmio.com
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Ahertajantie 6 a
- 02101, Espoo
- Puhelin: (09) 4131 6600
- Sähköposti: turvatalo@ttyh.fi
- https://www.ttyh.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike
- Nappulakatu 1
- 04300, Tuusula
- Puhelin: (09) 274 4260
- Sähköposti: myynti@tuusulanlukko.fi
- https://www.tuusulanlukko.fi
- Lönnrotinkatu 30
- 00180, Helsinki
- Puhelin: 09 648737
- Sähköposti: tilaukset@uljm.fi
- www.uudenmaanlukitus.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Alinenkatu 29
- 23500, Uusikaupunki
- Puhelin: (02) 841 4555
- Sähköposti: lukkoliike@vakka-lukko.fi
- https://www.vakka-lukko.fi
- FA:n hyväksymä lukkoliike
- Nuijamiestentie 3 A
- 00400, Helsinki
- Puhelin: 0105812550
- Sähköposti: myynti.vismamegaflex@visma.com
- https://www.visma.fi/megaflex/
- FA:n hyväksymä rikosilmoitinliike